maanantai 23. syyskuuta 2013

Kirja


                                       Naisia ja fantasiaa




 
Miekkamyrsky 1 on vuonna 2000 ilmestynyt Tulen ja jään laulu -sarjan kolmannen kirjan ensimmäinen osa, ja sen on kirjoittanut George R. R. Martin. Kirja sijoittuu kuvitteelliseen fantasiamaailmaan, jossa eletään hyvin keskiaikaisessa maailmassa, mutta joukkoon on lisätty myös taikuutta. Miekkamyrskystä voidaan erottaa kolme pääjuonta. Yksi seuraa maan mahtisukujen välisiä valtataisteluja, toinen tapahtumia Seitsemän kuningaskunnan ja muun mantereen väliä vartioivalla Muurilla ja sen pohjoispuolella, ja kolmas keskittyy idän mailla maanpaossa olevaan lohikäärmeiden äitiin Daenerys Targaryeniin. Näiden kolmen lisäksi on tarinassa useita sivujuonia. Kirjassa on myös monta päähenkilöä.

                             Kuten sanottu, kirja sijoittuu keskiaikaiseen maailmaan, joten sukupuolten väliset erot suunnilleen kaikissa asioissa ovat melkoiset, ja yleensä juuri miehillä on helpompaa kuin naisilla. Naiset elävät hyvinkin alistetussa asemassa, eikä heillä ole kovin paljoa päätösvaltaa omasta elämästään. Toisaalta naisten ei oleteta liittyvän taisteluihin, vaikka joskus kaikki talonpojatkin viedään sinne kuolemaan. Naiset laitetaan taisteluiden aikana linnoihin tai omiin taloihinsa suojaan, mikä on naisille ja tytöille itse asiassa aika hyvä juttu.

Miekkamyrskyssä käsitellään myös paljon eri yhteiskuntaluokkien eroja. Ylempiluokkaisten naisten elämä vaikuttaa osin hyvin miellyttävältä; heidän päivänsä koostuivat hovin pitämisestä, purjehtimisesta, lukemisesta, kutsuista ja uusien hienojen pukujen saamisesta. Toisaalta juuri yläluokkaisia naisia kohdellaan tietyssä mielessä kuin omaisuutta. Miehillä, tässä tapauksessa lähinnä isillä ja veljillä, on täysi oikeus lähettää tyttärensä tai siskonsa jonkun tuntemattoman vaimoksi vaikka maailman toiselle puolella. On myös surullista, miten yleistä naisten raiskatuksi tuleminen on Miekkamyrskyn maailmassa. Jo yhden kirjan yhdessä osassa siitä ehdittiin puhua liian useasti.

                             Samankaltaiset asetelmat pätevät myös vallan käytön saralla. Miehillä yleisesti ottaen enemmän valtaa, etenkin päätösvaltaa omasta elämästään.  Suurin osa poliitikoista on miehiä, mutta kuninkaallisista myös naisilla on valtaa, ja he voivat jopa johtaa maita. Tästä esimerkkinä Daenerys, joka johtaa omaa armeijaansa ja komentaa mukanaan olevia miehiä ja naisia molempia. Työn suhteen naisilla on huomattavasti vähemmän valtaa. Yleensä usein heistä tulee kodin hoitajia tai he vain pyörivät päivät pitkät hoveissa mitään tekemättä samalla kun miehet tekevät tärkeät päätökset kuningaskunnan asioista.

                             Miekkamyrskyssä on useita päähenkilöitä, naispuolisia heistä ovat Starkin sukuun kuuluvat lady Catelyn ja hänen kaksi tytärtään 13-vuotias Sansa ja 10-vuotias Arya, sekä Targaryenin sukuun kuuluva teini-ikäinen Daenerys Myrskysyntyinen. Daenerys hakee tässä kirjassa rooliaan kuningattarena, jonka tarkoitus on vallata takaisin synnyinmaansa. Hän on nuori ja empaattinen mutta silti joissakin tapauksissa osaa olla hyvinkin julma. Daenerystä aliarvioidaan usein juuri ikänsä ja sukupuolensa takia. Arya taas on tarinan poikatyttö joka ei halua ladyksi äitinsä ja siskonsa tavoin, vaan harjoittelee mieluummin miekkailua.. Tähän on kuitenkin vaikuttanut Aryan ja Sansan isän eli Catelynin miehen teloitus, jonka jälkeen kaikki kolme joutuivat erilleen, ja Aryan on nyt selvittävä yksin maailmassa vieraiden ihmisten joukossa. Sansa taas on Aryan täydellinen vastakohta, mallitytär joka unelmoi komeista prinsseistä, silkkipuvuista ja prinsessaksi tulemisesta. Catelyn puolestaan yrittää saada tyttärensä takaisin millä hinnalla tahansa.  Hän jopa vapauttaa tärkeän vangin tehdäkseen vaihtokaupan Sansasta ja Aryasta ja syyllistyy siten maanpetokseen. Catelyniä ei kuitenkaan teloitettu. Hänen läheisensä vain vetoavat siihen, että hän on nainen ja sanovat petosta äidin hulluudeksi, mikä on taas yksi esimerkki miesten ja naisten välisestä eriarvoisuudesta.

Yleensä fantasiakirjoissa naishahmot noudattavat muutamaa tiettyä kaavaa. Jokaisessa tarinassa on yksi tai useampi kaunis ja usein avuton neito, ja vastapainona muutama rumempi nainen tai tyttö, joihin ei kiinnitetä paljoa huomiota. Fantasiakirjoille yleistä ovat myös poikamaiset tytöt, jotka kuitenkin joko kokevat muodonmuutoksen kauniiksi tai ovat jo valmiiksi sellaisia. Nämä asetelmat antavat joskus hieman huonoja esimerkkejä etenkin nuorille. Jos kaikki hahmot ovat toistensa kopioita, mutta vain eri sarjoista, ei yksilöllisyydelle jää paljon tilaa.  Miekkamyrskyssä noudatetaan myös tiettyyn pisteeseen näitä asetelmia, mutta samalla kyseenalaistetaan ne. Naisia on kaikennäköisiä ja persoonallisuudet ovat hyvin kirjoitettuja. Tästä esimerkkeinä Sansa, joka on kaunis ja naiivi, mutta silti viisas ja selviää julmissa olosuhteissa iästään huolimatta. Kirjassa on myös eräs naispuolinen ritari, joka pärjää taisteluissa aivan yhtä hyvin kuin miehet, ja jolla on myös terävä mieli. Hän on kuitenkin arkisen näköinen, suoraan sanottuna ruma, ja todella pitkä, muttei siitä muuksikaan muutu. Miekkamyrskyssä naishahmot ovat myös mielestäni paljon monimutkaisempia, kuin esimerkiksi Harry Potter kirjoissa ja muissa nuorten fantasiakirjoissa. Tämä saattaa kyllä johtua siitä, että Miekkamyrsky on suunnattu hieman vanhemmalle yleisölle, ja siinä käsitellään myös aikuisempia teemoja.

                             Tietoihin tai mielipiteisiin teos ei oikeastaan vaikuttunut, mutta usein herätti paljon myötätuntoa joitakin hahmoja kohtaan. Tästä esimerkkinä Sansa, joka on hyvin viaton ja herttainen tyttö, mutta joutuu silti kärsimään, eikä edes omasta syystään. Myötätuntoa herättävät myös muutkin kirjan hahmot, joista useat ovat vasta pieniä lapsia ja kokevat silti asioita, jotka olisivat jopa aikuisille vaikeita. Suuttumusta taas herätti lähinnä useaan otteeseen naisten kohtelu, ja se että esimerkiksi ritariksi tai sotilaaksi haluaville ja siihen täysin pystyville naisille naurettiin päin naamaa. Kirjassa oli tosin useita hahmoja, joita tavallaan rakastaa vihata, sekä sellaisia hahmoja, jotka haluaisi vain pois päiviltä.

Kirja vaikuttaa lukijaan juuri tunnepitoisilla sanoilla ja aiheilla (kuolema, perheiden hajoaminen), joista osa ei ole ihan kaikkein herkimmille suunnattuja. Puolia tässä kirjassa on vaikea valita, koska kappaleet kerrotaan monen eri henkilön näkökulmasta, mutta yleensä juuri nämä henkilöt ovat hyviä tyyppejä, joihin on helppo samaistua. Yleisistä asioista puhuttaessa kirja kertoo huonoista ja hyvistä asioista realistisesti tai niin realistisesti kuin fantasiakirjassa voi. Kirjasta saa kuitenkin sellaisen kuvan, että se on kuitenkin onneksi esimerkiksi orjuutta ja naisten huonoa kohtelua vastaan, esimerkiksi sellaisilla hahmoilla, jotka kyseenalaistavat sukupuoli- identiteetit onnistuneesti ja orjien vapauttamisella. Yhteyksiä nykymaailmaan Miekkamyrskystä ei löydy, mutta fantasiaelementit pois sulkien se on mielestäni aika osuva kuvaus keskiaikaisesta maailmasta.
 
 

1 kommentti:

  1. Pieniä oikeakielisyysvirheitä tekstiin vielä tuli tai jäi, mutta kaiken kaikkiaan se on sujuva kokonaisuus. Olet myös tiivistänyt juonen selostusta ja pohtinut kirjan naiskuvaa yleisemmin fantasiakirjallisuuden kontekstissa. Toisen version arvosana 45 pistettä. Käytät aika paljon virkkeen sisäisiä, irrallisia selityksiä. Niihin tulee myös helposti pilkkuvirheitä, vaikka selvästi hallitsetkin pilkkusäännöt.

    VastaaPoista